Kauppaketjut vetoavat viranomaisiin: ”Maskisuositus koko maahan”

Lifestyle Terveys · Terhi Piiroinen

Koronavirus on jyllännyt maailmalla pian kaksi vuotta. Rajoitustoimien kanssa on tehty jälleen täysikäännös aiempaan. Maskisuositukset ovat tulleet takaisin ja nyt kauppa vetoaa asiakkaisiin, että he alkaisivat taas käyttää maskia. Suositus annetaan koko maahan.

Kauppa kevensi maskisuositustaan lokakuussa, mutta koronatilanteen heikettyä voimakkaasti Kaupan liitto ja Päivittäistavarakauppa esittävät jäsenyrityksilleen, että asiakkaita suositettaisiin taas vahvasti käyttämään maskia myymälöissä koko maassa. Ohjeistus koskee myös myymälähenkilökuntaa.

– Joulua edeltävät päivät ovat päivittäistavarakaupan vuoden ruuhkaisimpia aikoja. Vetoamme kaikkiin kuluttajiin, jotta he noudattaisivat turvallisen asioinnin ohjeita ja käyttäisivät kasvomaskia aina asioidessaan ruokakaupassa, Päivittäistavarakauppa ry:n toimitusjohtaja Kari Luoto sanoo.