Tyttökultien Betty White täyttää 100 vuotta – paljasti pitkän iän salaisuuden

Viihdeuutiset · Terhi Piiroinen

Yhdysvaltalainen näyttelijätärlegenda Betty White täyttää 17. tammikuuta sata vuotta. Hänet tunnetaan parhaiten Tyttökullat-televisiosarjasta, jossa hän näytteli hupsua Rose-hahmoa. Iloisesti elämässään eteenpäin porskuttava Betty White paljastaa nyt pitkän ikänsä salaisuuden.

PÄIVITYS: Betty White menehtyi 99-vuotiaana 31.12.2021, eli vajaa kolme viikkoa ennen 100-vuotispäiväänsä.

– Yritän vältellä kaikkea vihreää. Minusta tuntuu, että se toimii, White vitsailee People-lehdelle.

Todellisuudessa nainen on kertomansa mukaan äärimmäisen onnellinen, että on saanut elää satavuotiaaksi terveenä ja hyvävointisena. Hän kertoo viettävänsä päivänsä ristikoiden, korttipelien, eläindokumenttien ja tietovisailujen parissa. Hän kertoo, että yksi suurimmista syistä pitkäikäisyyteen on varmasti hänen positiivinen elämänasenteensa. Hän on syntynyt optimistina ja perinyt otteensa elämään äidiltään.