Rahtilaivasta paljastui salamatkustaja Raumalla – vietiin Turun poliisivankilaan

Ohhoh! · Tim Isokivi

Rauman satamaan torstain ja perjantain välisenä yönä saapuneesta Federal Swift -rahtialuksesta on tehty odottamaton löytö. Laivan kyydissä oli Länsi-Suomen merivartioston mukaan salamatkustaja. Federal Swiftin miehistö havaitsi salamatkustajan aluksen ollessa matkalla Liverpoolista Tanskan Skageniin.

Havainnosta ilmoitettiin Tanskan rajatarkastusviranomaisille, mutta laiva suoritti Tanskan vesillä ainoastaan huoltotäydennyksiä eikä vieraillut maissa. Alukselle tehtiin kattava valvontatarkastus Länsi-Suomen merivartioston ja Tullin Satakunnan liikkuvan ryhmän toimesta sen saavuttua Rauman satamaan.

Laivan konehuoneessa piilotellut henkilö oli asetettu aikaisemmin Schengen-aluetta koskevaan maahantulokieltoon. Muita salamatkustajia tai viitteitä laittomista toimista ei löytynyt. Salamatkustaja toimitettiin Turun poliisivankilaan valtionrajarikoksesta epäiltynä.