Ruotsalaisen Crashdiet-yhtyeen rumpali lähti – tuuraajaksi Hanoi Rocksista tuttu suomalainen

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Ruotsalainen hard rock -yhtye Crashdie on tiedottanut muutoksista kokoonpanossaan. Yhtyeen rumpali Eric Young vetäytyy yhtyeen liverumpalin roolista. Hänen tilalleen löytyi pitkän linjan muusikko Suomesta.

– Olen päättänyt astua sivuun työstäni Crashdietin liverumpalina. Vain aika kertoo, kuinka pitkäksi aikaa. Syyni ovat henkilökohtaisia, ja minun täytyy keskittyä hetkeksi omaan hyvinvointiini, Eric Young kertoi tiedotteessa.

Youngin korvaajaksi Crashdietin liverumpalina saapuu yhtyeen hyväksi ysätäväksi kuvailtu Kari ”Lacu” Lahtinen. Muusikko tunnetaan Hanoi Rocksin entisenä rumpalina. Nykyään Ppedassa soittava Lahtinen on soittanut myös muun muassa Dave Lindholmin Canpaza Gypsys -kokoonpanossa ja Nuket-yhtyeessä.