Kate Beckinsale vihreissä biksuissa – poseeraus alkoi elää omaa elämäänsä

Viihdeuutiset · Stara.fi

Näyttelijä Kate Beckinsale tunnetaan muun muassa rooleistaan Underworld ja Jolt -elokuvissa. Taannoi hän avautui The Howard Stern Show -keskusteluohjelmassa korkeasta älykkyysosamäärästään ja sen mukanaan tuomista haasteista. Kate Beckinsalen mukaan hänellä mitattiin lapsena jopa 152 ÄO-pistettä, kun useimmilla amerikkalaisilla se on 85 ja 115 välillä. Beckinsale kertoi uskovansa, että hän olisi onnellisempi pienemmillä pisteillä.

49-vuotias tähti opiskeli aikoinaan Oxfordin arvostetussa yliopistossa ranskalaista ja venäläistä kirjallisuutta, mutta jätti opintonsa kesken orastavan näyttelijänuransa vuoksi. Nyt hän on vaihtanut ylleen biksut, joiden väri sattui tällä kertaa olemaan vihreä. Väri oli lähes sama, joka toimii esimerkiksi elokuvissa ja televisiossa niin sanottuna chromana, eli se voidaan häivyttää ja tilalle vaihtaa muita kuvia. Näin tällä kertaa kävikin, sillä eräs netinkäyttäjä vaihtoi Katelle useat biksut kuvassa olevien aitojen tilalle. Näyttelijä itsekin innostui tuloksesta.