Mies ja koira esittelivät huikeita hyppynarutaitojaan – tekivät ennätyksen

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Lemmikikoira voi olla hyvä motivoija esimerkiksi lenkkeilyharrastuksen aloittamiseen. Eräällä saksalaismiehellä on kuitenkin hieman epätavallisempi kuntoiluharrastus koiransa kanssa. He hyppivät yhdessä hyppynarulla.

Wolfgang Lauenburger esittelee tuoreella somevideolla hänen ja Balu-koiran hämmästyttäviä taitoja. Kaksikko suoritti yhteensä 32 hyppyä 30 sekunnissa, rikkoen maailmaennätyksen. Guinnessin ennätystenkirjan vahvistamaan ennätykseen kuului se, että koira seisoi suorituksen aikana pelkillä takajaloillaan.

Lauenburger on kokenut koirankouluttaja, joka on erikoistunut erilaisten sirkustemppujen opettamiseen nelijalkaisille ystäville. Hän on koirineen rikkonut ennenkin maailmaennätyksiä Myös Lauenburgerin tytär Alexa on Saksan ja Britannian Talent-ohjelmissa esiintynyt koirankouluttaja.