Leila K teki näyttävän paluun siltojen alta – tältä näyttää nykyisin

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Ruotsalainen Leila K on artisti, jonka elämään ja uraan mahtuu rajujakin käänteitä. Hän nautti 1980-90-luvuilla kansainvälisestä suosiosta hittiensä, kuten Electric ansiosta. Myöhemmin hän ajautui pahoihin päihdenongelmiin ja oli jonkin aikaa myös koditon.

Leila K teki muutama vuosi sitten paluun esiintymislavoille. Maanantaina hän nousi Tukholmassa järjestetyn QX-gaalan lavalle. Leila K esitti Electric-jättihittinsä toisen ruotsalaislaulajan, Jessica Folckerin kanssa.

Poptähti nähtiin lavalla mustissa vaatteissa ja punaisissa aurinkolaiseissa. Esityksestä kuvattu video julkaistiin Instagramissa toimittaja Torbjörn Ekin julkaisussa, johon oli koostettu QX-gaalan näyttävimpiä hetkiä.

Leila K sai levytyssopimuksen jo teini-ikäisenä vuonna 1988. Hän tuli tunnetuksi niin Ruotsissa kuin muuallakin euroopassa eurodance-artistina, laulajana ja räppärinä. Hänet valittiin vuonna 2016 Ruotsin musiikin Hall of Fameen.