Katie Pricen seitsemäs koira kuoli – vetoomus yrittää estää omistamasta lemmikkejä

Viihdeuutiset · Annukka Heikkilä

Glamour-malli Katie Price on ollut tuttu näky tabloidien sivuilta jo 1990-luvulta lähtien. Hän nousi kuuluisuuteen vuonna 1993 poseerattuaan The Sun -lehden niin kutsuttuna kolmossivun tyttönä. Viime aikoina kohutähti on herättänyt hämmästystä uusilla vieläkin suuremmilla rinnoillaan.

Katie Price ilmoitti nyt suru-uutisen ja kertoi, että hänen rakas saksanpaimenkoiransa Blade on menehtynyt. 45-vuotias Price tuntui olevan todella poissa tolaltaan kertoessaan, että hänen paras ystävänsä ja suojelijansa on poissa.

– Blade oli kaikkeni eikä minulla ole mitään sanoja, jotka voisivat kuvailla sitä mitä minä tunnen. Olen turta ja shokissa, Katie Price kirjoitti kuvatekstissään.

Ihmiset ovat ihmetelleet sitä miten Katie Pricen koirat menehtyvät tiuhaan tahtiin. Pricen Sharon-niminen koira kuoli seitsemän kuukautta aiemmin jäätyään samalla tiellä auton alle kun Blade. Myös kolme muuta koiraa, hevonen ja lisko ovat kuolleet naisen hoidossa viimeisen kuuden vuoden aikana. Daily Mail -sivuston mukaan ihmiset ovat perustaneet vetoomuksen, jolla kiellettäisiin Katie Pricea omistamasta lemmikkejä. Vetoomus on kerännyt jo noin 30.000 allekirjoitusta.