Jalkapallotähti Zlatan Ibrahimovic lopettaa uransa

Urheilu Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Jalkapallon ruotsalainen supertähti Zlatan Ibrahimovic jättää ammattiuran viheriöillä taakseen. 41-vuotias urheilija ilmoitti joukkueensa AC Milanin liigakauden viimeisen ottelun jälkeen lopettavansa uransa.

Jo aikaisemmin oli tiedossa, ettei Ibrahimovic jatkaisi AC Milanin riveissä hänen sopimuksensa päättyessä kesäkuussa. Loukkaantumisen vuoksi ruotsalaishyökkääpä pystyi pelaamaan kauden aikana vain neljässä Serie A:n ottelusa. Päätös uran lopettamisesta tuli kuitenkin monille yllätyksenä.

– Haluan kiittää faneja koko sydämestäni. Toivotitte minut tervetulleeksi avosylin ja saitte minut tuntemaan oloni kotoisaksi. Tulen olemaan Milanin fani koko elämäni. On tullut aika sanoa hyvästit jalkapallolle, mutta ei teille, Ibrahimovic kertoi faneille.

Kaikkien aikojen parhaaksi ruotsalaiseksi jalkapalloilijaksi kutsuttu Ibrahimovic aloitti seurajoukkueuransa Malmö FF:sä vuonna 1999 ja siirtyi vuonna 2001 hollantilaiseen Ajaxiin. Ura jatkui vuosikymmenten ajan lukuisissa Euroopan suurimmissa seuroissa. Ibrahimovic teki urallaan yhteensä 561 maalia seurajoukkueissa ja 62 maalia Ruotsin maajoukkueessa.