Perhe siivosi appiukon kotia – löysi miljoona sentin kolikkoa

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Yhdysvaltojen Kaliforniassa asuva perhe on tehnyt erikoisen löydön. John Reyesin edesmenneen appiukon kodista löytyi kätkö, joka piti sisällään yhteensä miljoona Yhdysvaltojen sentin kolikkoa.

Reyes oli löydön tehdessään siivoamassa Los Angelesissa sijaitsevaa kotia. Kuparikolikot oli säilötty säkkeihin ja laatikoihin, jotka paljastuivat kellarin ryömintätilasta. Yhdysvalloissa siirryttiin kuparikolikoista sinkkikolikoihin vuonna 1980.

Valtavasta kolikkomäärästä eroon pääseminen on osoittautunut haastavaksi. Pankit eivät ole suostuneet ottamaan niitä vastaan, eikä perhe halua kääntyä toisessa osavaltiossa toimivan Coinstar-palvelun puoleen palvelumaksujen vuoksi. Reyes yrittääkin myydä kolikoita OfferUp-sivustolla 25 000 dollarin hintaan.

– Kolikoiden arvo piilee niiden ainutlaatuisuudessa, Reyes kommentoi New York Post -lehdelle.