IL: Taksi ajoi Hotel Presidentin seinään Helsingissä – rikostutkinta aloitettu

Ohhoh! · Tim Isokivi

Helsingin keskustassa nähtiin keskiviikkona 5. heinäkuuta raju ja vaarallinen tilanne. Taksi oli ajanut Kampissa sijaitsevan Sokos Hotel Presidentin seinään aamulla. Asiasta uutisoi ensimmäisenä Iltalehti.

Silminnäkijän mukaan taksi vaikutti ajaneen hotellia kohti kovalla vauhdilla. Hotellin sivuoven viereinen ikkunalasi hajosi törmäyksen seurauksena. Tapaus sattui aamuseitsemän aikoihin.

Tapauksessa ei Sokos Hotel Presidentin hotellinjohtaja Hannele Laurilan mukaan sattunut henkilövahinkoja tai muita isompia vahinkoja. Kolarin syy ei ole toistaiseksi tiedossa. Asia on siirtynyt Helsingin poliisin rikostutkintaan.