Suomiräppäri Sana on tehnyt näyttävää uraa musiikin lisäksi myös sosiaalisessa mediassa, jossa hän julkaisee seuraajiensa iloksi ajoittain hyvinkin näyttävää materiaalia. Sana on saanut huomiota myös upealla vartalollaan. Kuluvana vuonna Sana julkaisi kappaleen Tää biisi on sulle, josta työstettiin nopeasti myös erittäin kovatasoinen remix-versio Idlemanin toimesta.
Tällä kertaa Sana on toivottanut seuraajilleen näyttävästi rauhallista ja ihanaa joulua ja kertonut samalla rauhoittuvansa jouluksi. Päivityksen kuvat ovat kuitenkin olleet varsin hyvin ainakin Sanan miespuolisten seuraajien mieleen.
Voit lisätä Staran Googlen ensisijaiseksi lähteeksi klikkaamalla tästä ja ruksittamalla laatikon. Voit myös lukea lisää tähän artikkeliin liittyvistä teemoista ja aiheista, kuten Sana tai laajemmin samasta aihealueesta Viihdeuutiset -osioistamme.