Helsinkiläisestä kauppakeskuksesta löytyi räjähde – henkilökuntaa evakuoitiin

Uutiset Toimittaja:

Helsingissä keskeisellä paikalla sijaitsevassa kauppakeskuksessa tehtiin maanantaina hälyttävä löytö. Kampin tiloista löytyi puolenpäivän aikaan vanha räjähde. Tämä johti poliisioperaatioon kauppakeskuksessa.

Alue eristettiin ja lähetysterminaalin henkilökuntaa evakuoitiin. Paikalle saapunut poliisi tarkasti epäillyn räjähteen. Se osoittautui kuitenkin lopulta vaarattomaksi ja tyhjäksi sotilasräjähteeksi.

Helsingin poliisilaitoksen mukaan puolustusvoimat olisi raivannut sotilasräjähteen, mikäli raivaaminen olisi osoittautunut tarpeelliseksi. Poliisi selvittää parhaillaan tapausta ja tyhjien kuorien alkuperää. Tilanteesta ei koitunut vaaraa, ja Kampin eristys on sittemmin purettu.

Voit lisätä Staran Googlen ensisijaiseksi lähteeksi klikkaamalla tästä ja ruksittamalla laatikon. Voit myös lukea lisää tähän artikkeliin liittyvistä teemoista ja aiheista, kuten , tai laajemmin samasta aihealueesta Uutiset -osioistamme.