Lady Gaga tekee sen yksin: ”Korvani vuotavat verta!”

Viihdeuutiset Kirjoittaja: , toimittaja

Poptähdet Kanye West ja Lady Gaga aikoivat suunnata loppuvuodeksi massiiviselle Fame Kills -yhteiskiertueelle, mutta turnee peruttiin yllättäen viime viikolla. Nyt Lady Gaga on ilmoittanut aikovansa tien päälle vaikka ilman Westiä.

Lady Gaga ei halua antaa tapauksen vaikuttaa omiiin suunnitelmiinsa, sillä hän on kertonut lähtevänsä soolokiertueelle marraskuussa. Kiertueen peruuntumisen syytä ei ole vieläkään paljastettu, mutta nyt neitokainen on vihjannut peruuntumisen johtuneen artistien välisistä ”luovista erimielisyyksistä”. Samalla Lady Gaga on kertonut tuoreen Bad Romance -biisivuodon ottavan päähän, koska kyseessä on heikkolaatuinen versio.

MAINOS (ARTIKKELI JATKUU ALLA)
- -

– Päätimme yhdessä peruuttaa kiertueen. Hän aikoo pitää nyt tauon keikkailusta, mutta minä en. Lähden soolokiertueelle marraskuussa. Kiertue julkistetaan ensi viikolla. Nettiin vuotanut seuraava singleni saa korvani vuotamaan verta. Odottakaapas kun kuulette kappaleesta oikean version, Lady Gaga kirjoitti Twitter-blogiinsa.

Voit halutessasi lukea Starassa myös lisää juuri tähän artikkeliin liittyvistä teemoista ja aiheista, kuten tai laajemmin tästä aihealueesta Viihdeuutiset -osioistamme.