Lady Gaga: ”Toivon että en kuole lomalla”

Supersuosittu poptähti Lady Gaga käväisi viime viikonloppuna esiintymässä Ruotsissa, jossa hänet ikuistettiin useampaankin kertaan varsin näyttäviin ja paljastaviin valokuviin. Amerikkalaislaulaja teki vierailunsa aikana myös kaksi loppuunmyytyä konserttia Globenin lavalla.

MAINOS
MAINOS PÄÄTTYY

Konsertissaan Lady Gaga jutusteli tuttuun tapaansa yleisölle kappaleidensa välillä varsin lyhytsanaisesti, mutta samalla hän tuli kertoneeksi myös hieman elämää suurempia asioita. Lady Gaga kertoi nimittäin uskovansa, että alkoholi koituu vielä hänen kohtalokseen ja että hän haluaa menehtyä mieluummin esiintymislavalla kuin kulisseissa tai niiden takana.

– Nukun sitten kun olen kuollut. Tiedän että teen töitä liian kovaa ja tiedän myös että alkoholi tulee tappamaan minut jonain päivänä. Toivon että en kuole lomalla, vaan esiintymislavalla fanieni keskuudessa, Lady Gaga kertoi.

Laulajatähti saapuu ensi syksynä konsertoimaan myös Suomeen. Hän kävi edellisen kerran Suomessa viime kesänä esiintyessään loppuunmyydyn Helsingin Kulttuuritalon lavalla.

Voit lukea Starassa myös lisää tähän kyseiseen artikkeliin liittyvistä aiheista, kuten tai laajemmin aihealueesta Viihdeuutiset.