Osa Helsingistä Virolahdelle johtavasta valtatiestä on suljettuna viikon ajan heinäkuun lopussa. Sulku koskee Valtatie 7:n Kattilaisen liittymän ja Vaalimaan liittymän välistä osuutta. Asiasta kertoi väylävirasto tiedotteessaan.
Sulku alkaa maanantaina 22. heinäkuuta kello 8. Se päättyy tiistaina 30. heinäkuuta kello 16. Valtatie 7:n suljetulla osuudelle on viitoitettu kiertotie 170.
Sulku johtuu Puolustusvoimien maaharjoituksesta. Väyläviraston mukaan harjoitusjoukot toimivat Puolustusvoimien harjoitus- ja ampuma-alueiden lisäksi yleisillä paikoilla, kuten juuri Valtatie 7:n ympäristössä. Harjoitusjoukkoja näkyy myös muille yleisillä teillä joukkojen meno- ja paluumarssien aikana.
Voit lisätä Staran Googlen ensisijaiseksi lähteeksi klikkaamalla tästä ja ruksittamalla laatikon. Voit myös lukea lisää tähän artikkeliin liittyvistä teemoista ja aiheista, kuten liikenne, moottoritie, puolustusvoimat tai laajemmin samasta aihealueesta Autot, Viihdeuutiset -osioistamme.