Kim Kardashianin televisiosarjalle täystyrmäys – ”Huonoin koskaan tehty”

Viihdeuutiset Toimittaja:

Avioerojuristien maailmaan sijoittuva uutuussarja All’s Fair alkoi marraskuun alussa. Kim Kardashianin, Naomi Wattsin ja Sarah Paulsonin tähdittämä uutuussarja on saanut ainakin Yhdysvalloissa tyrmäävän vastaanoton.

All’s Fair -sarjan tuoreusaste oli arvosteluja yhteen keräävässä Rotten Tomatoes -palvelussa pyöreät nolla prosenttia 5. marraskuuta. Tämä tarkoittaa, ettei sarja ollut saanut yhtäkään positiivista arviota.

”Vaikuttaa halveksivalta”

– Kiehtovalla, käsittämättömällä, eksistentiaalisella tavalla kamala sarja. Sarja on niin huono, että se vaikuttaa lähes halveksivalta, kirjoitti The Guardianin kriitikko Lucy Mangan.

– Saattaa olla huonoin koskaan tehty televisiodraama, arvioi The Times -lehden Ben Dowell.

Sarjan on luonut Ryan Murphy. Hän on aikaisemmin luonut muun muassa televisiosarjat Muodon vuoksi, American Horror Story, Hirviö ja 9-1-1. Kardashian on yksi tuoreen sarjan vastaavista tuottajista.

All’s Fair on katsottavissa Suomessa Disney+-palvelussa. Sarjasta julkaistiin 4. marraskuuta kolme ensimmäistä jaksoa.

Voit lisätä Staran Googlen ensisijaiseksi lähteeksi klikkaamalla tästä ja ruksittamalla laatikon. Voit myös lukea lisää tähän artikkeliin liittyvistä teemoista ja aiheista, kuten tai laajemmin samasta aihealueesta Viihdeuutiset -osioistamme.