Kardashianien perheen matriarkka Kris Jenner täytti 5. marraskuuta 70 vuotta. Jenner juhlisti pyöreiden täyttämistä järjestämällä massiiviset juhlat miljardööri Jeff Bezoksen 165 miljoonan dollarin ökykartanossa Beverly Hillsissä.
Syntymäpäiväjuhlien vieraslistalla oli arvatenkin lukuisia kuuluisuuksia. TMZ:n mukaan juhlimassa olivat muun muassa Adele, Paris Hilton, prinssi Harry ja Meghan Markle, Snoop Dogg, Oprah ja Mariah Carey.
Juhliminen koetteli lopulta naapurien hermoja. Syntymäpäivät olivat niin kovaääniset, että poliisi sai juhlista useita meluvalituksia. Poliisi antoi juhlaväelle varoituksen.
Korkea desibelitaso johtui TMZ:n mukaan juhliin kuuluneesta musiikkiesityksestä. Paikalla oli poptähti Bruno Mars, joka esiintyi juhlavieraille. Varsinaisen musiikin lisäksi melua aiheutti villiintynyt yleisö.
Poliisi vieraili juhlapaikalla vielä toistamiseen illan aikana. Tällä kertaa syynä olivat suurikokoiset tekopensaat, jotka peittivät näkymän kadulta kartanoon. Esteet poistettiin asianmukaisen luvan puuttumisen vuoksi.
Voit lukea Starassa myös lisää tähän kyseiseen artikkeliin liittyvistä aiheista, kuten Kris Jenner tai laajemmin aihealueesta Viihdeuutiset.