Pääsiäisen ennuste tarkentui – tällaista keliä menoliikenteeseen on tiedossa

Viihdeuutiset
Toimittaja:

Pääsiäisen ajan säästä on saatu uutta tietoa. Sää jatkuu vaihtelevana, sillä tiedossa on sekä aurinkoisia hetkiä että sadetta eri olomuodoissa.

Viikon ylimmät lämpötilat ovat paikoin 10-12 asteessa, kertoo Foreca sääblogissaan. Öisin esiintyy kuitenkin edelleen pakkasta etelässä saakka.

Pääsiäisen menoliikenne alkaa vilkastumaan torstaina. Pilvisyys lisääntyy torstaina maan etelä- ja keskiosassa, kun taas Lappiin ennustetaan monin paikoin aurinkoista säätä.

– Hajanainen vesisadealue liikkuu hitaasti maan etelä- ja keskiosassa, Pohjois-Pohjanmaalla ja Kainuussa kohti itää. Varsinkin aamulla ja illalla maan keskiosassa, Pohjois-Pohjanmaalla ja Kainuussa osa sateista voi olla myös räntää tai lunta, ennustaa Forecan meteorologi Anna Latvala.

Tuuli on torstaina pääosin kohtalaista. Pohjois-Lapissa luvassa on alkuun navakkaa tuulta, mutta tuuli heikkenee päin aikana.

Lämpötila voi nousta idän aurinkoisilla alueilla torstaina 10 asteen paikkeille. Muualla maassa lämpötilat vaihtelevat laajalti 3-8 asteen välillä, Lapissa ja Koillismaalla 0-5 asteen välillä.

Perjantain vastaisena yönä lämpötilat vaihtelevat Suomen etelä- ja keskiosissa -2 ja +3 asteen välillä. Pohjanmaalla pakkanen voi laskea selkeillä alueilla paikoin -5 asteen paikkeille ja Lapissa paikoin yli -10 asteeseen.

Hajanainen sadealue kulkee pitkäperjantaina itää kohti maan etelä- ja keskiosassa. Suurin osa sateista tulee vetenä, mutta seassa voi olla myös räntää.

Perjantaina päivälämpötilat ovat Oulun korkeudelle ulottuvalla alueella 4-10 asteessa. Lapissa ja Koillismaalla lämpötila on 0-5 astetta, ja Kilpisjärvellä voi esiintyä pakkasta.

Viikonlopun säähän liittyy vielä epävarmuutta. Suomea lähestyy lännestä matalapaine, mutta sateiden ajoitus ja sijainti tarkentuvat vasta myöhemmin.

– Ainakin länteen ja paikoin etelään voi jo levitä lauantain aikana vesi-, räntä- ja lumisateita, näillä näkymin itään ja pohjoiseen sateet yltävät viimeistään sunnuntaina eli pääsiäispäivänä, Latvala kertoo.

Viikonlopulle maan etelä- ja keskiosaan ennustetaan sateettomina hetkinä 4-10 asteen päivälämpötiloja. Pohjois-Pohjanmaalle, Kainuuseen ja Etelä-Lappiin ennustetaan 3-8 asteen päivälämpötiloja, Keski- ja Pohjois-Lappiin -3 ja +3 asteen välillä olevia lämpötiloja.

Voit lukea lisää juuri tähän artikkeliin liittyvistä teemoista ja aiheista, kuten tai laajemmin samasta aihealueesta Viihdeuutiset -osioistamme.