Amerikkalainen laulaja-pianisti Fiona Apple on jäänyt Yhdysvalloissa kiinni huumeiden salakuljetuksesta ja hallussapidosta. Parhaillaan kiertueella olevan artistin keikkabussi tarkastettiin osavaltion rajalla Sierra Blancassa Texasissa.

Tarkastuksessa bussista löydettiin kannabista, ja 35-vuotias Fiona Apple pidätettiin välittömästi. Laulaja istuu edelleen pidätettynä ja hän joutuu aikanaan vastaamaan syytteisiin oikeudessa. Tapaus oli jopa hieman koominen, sillä samalla raja-asemalla on aiemminkin jäänyt kiinni huumeista lukuisia artisteja. Esimerkiksi Snoop Dogg, Willie Nelson ja Arnie Hammer ovat jääneet samassa paikassa tullimiesten haaviin.
Voit lukea Starassa myös lisää tähän kyseiseen artikkeliin liittyvistä aiheista, kuten Fiona Apple tai laajemmin aihealueesta Viihdeuutiset.