Viihdemaailma koki taannoin yllätyksen, kun huippumalli Miranda Kerr ja Victoria’s Secret -alusvaateyhtiö lopettivat yhteistyönsä. Yhtiön tunnetuimpiin malleihin kuulunut neitonen vahvisti tiedon itse, ja kertoi suuntaavansa urallaan kohti uusia haasteita.
30-vuotias Miranda tulee silti epäilemättä poseeraamaan vielä useissa seksikkäissä kuvissa, jollaisissa hänet on totuttu näkemään. Nyt Miranda Kerr on jakanut Twitter-tilillään itse rohkean otoksen, jossa hän makaa sängyllä rintaliivit yllään. Mirandan hymyn perusteella taannoiset potkut eivät vaivaa hänen mieltään.

Gunnedahin pienessä kylässä varttunut Miranda Kerr on naimisissa Hollywood-näyttelijä Orlando Bloomin kanssa. Viiden vuoden ajan yhdessä ollut pariskunta sai taannoin ensimmäisen yhteisen lapsensa, Flynn-pojan. Kerr nimesi esikoispoikansa toisen nimen entisen poikaystävänsä mukaan, koska hän halusi kunnioittaa 15-vuotiaana kuollutta teinirakastaan.
Voit lisätä Staran Googlen ensisijaiseksi lähteeksi klikkaamalla tästä ja ruksittamalla laatikon. Voit myös lukea lisää tähän artikkeliin liittyvistä teemoista ja aiheista, kuten Miranda Kerr tai laajemmin samasta aihealueesta Viihdeuutiset -osioistamme.