Britney Spearsin paluusingle ongelmissa

Viihdeuutiset · Stara.fi

Viime viikolla verkkoon vuoti jo ensimmäinen näyte Britney Spearsin tulevan Circus-albumin materiaalista, kun huonolaatuinen ote Womanizer-paluusinglestä julkaistiin nashvilleläisen radioaseman verkkosivuilla. Singlen promoversio oli määrä julkaista tiistaina, mutta toisin kävi.

Womanizer-singlen julkaisua jouduttiin nimittäin yhä siirtämään ja uutta julkaisuajankohtaa ei ole vielä ilmoitettu. Syytä julkaisun pitkittymiselle ei ole vahvistettu, mutta syyn uskotaan liittyvän singlen miksaukseen, E! Online kertoi. Sisäpiiristä kantautuneiden tietojen mukaan single julkaistaan aikaisintaan 29. syyskuuta.

Verkkoon vuotanut 40 sekunnin näyte poistettiin pian radioaseman verkkosivuilta, mutta tiedosto ehti levitä nopeasti kymmenille muille verkkosivustoille. Näyte on kuitenkin niin huonolaatuinen, ettei siitä saa vielä juurikaan kuvaa todellisesta kappaleesta. Britneyn Circus-albumi julkaistaan alustavien suunnitelmien mukaan 2. joulukuuta, poptähden 27. syntymäpäivänä.