Itä-Thaimaassa lähellä Kambodzan rajaa sijaitseva saari Koh Chang on viime vuosina kasvattanut suosiotaan myös suomalaisten keskuudessa. Nyt ulkoministeriö on antanut alueelle eri varoituksia.
Ulkoministeriö kehottaa välttämään Kambodzan raja-alueelle matkustamisesta, koska siellä oli kesällä ja joulukuussa 2025 sotilaallisia yhteenottoja. Lisäksi maiden rajanylityspaikat saattavat olla suljettuna.
Noudata erityistä varovaisuutta
Ministeriö toteaa, että sen antama kehotus välttää aluetta ei koske Koh Changin, Koh Koodin ja Koh Makin alueita, mutta noille kolmelle saarelle annettiin kuitenkin kehotus noudattaa erityistä varovaisuutta.
– Vältä tarpeetonta matkustamista Thaimaan ja Kambodzhan välisellä raja-alueella. Noudata erityistä varovaisuutta matkustettaessa Koh Changin, Koh Koodin ja Koh Makin saarille, ulkoministeriö toteaa.
Ennen matkustamista on alueen ajantasainen tilanne syytä selvittää paikallisilta viranomaisilta ja uutisista, sillä turvallisuustilanne voi muuttua nopeasti. Ajankohtaista tietoa saa esimerkiksi viranomaisten verkkosivuilta tatnews.org ja touristpolice.go.th.
Itä-Thaimaan lisäksi ulkoministeriö muistuttaa, että Etelä-Thaimaan eteläisimmissä maakunnissa on ollut poikkeustila jo vuodesta 2005 lähtien vakavien levottomuuksien vuoksi. Näitä alueita ovat Narathiwat, Pattani, Songkhla ja Yala. Lisäksi kaikkialla maassa pääkaupunki mukaan lukien tulee välttää mielenosoituksia ja suuria väkijoukkoja.
Koh Changin saarelle tehdään Suomesta pakettimatkoja.
Monille suomalaisille matkailijoille tutulle Koh Changin saarelle tehdään Suomesta pakettimatkoja. Kyseessä on Thaimaan toiseksi suurin saari heti Phuketin jälkeen. Saari tunnetaan erityisesti upeista hiekkarannoistaan.
Matkailuala on Koh Changilla vielä verrattain tuoretta, ja alueen palvelut ovat yhä kehittymässä. Tämä antaa kuitenkin matkailijoille mahdollisuuden tutustua monia muita saaria aidompaan thaimaalaiseen elämänmenoon. Ulkoministeriön matkustustiedote ei siis anna syytä välttää kaunista lomasaarta, mutta erityistä varovaisuutta siellä tulee kuitenkin noudattaa.
Lähde: Ulkoministeriö
Voit lisätä Staran Googlen ensisijaiseksi lähteeksi klikkaamalla tästä ja ruksittamalla laatikon. Voit myös lukea lisää tähän artikkeliin liittyvistä teemoista ja aiheista, kuten Thaimaa tai laajemmin samasta aihealueesta Matkailu -osioistamme.