Vaasassa jo vuosien ajan järjestetty Rockperry-festivaali on kärsinyt ongelmista jo vuosien ajan. Alunperin Laihialta alkunsa saanut festivaali on nyt kohdannut loppunsa ainakin nykymuodossa. Tuoreinkaan tapahtuma ei nimittäin vetänyt juhlakansaa odotetusti.
Viime viikonloppuna Vaasan Vaskiluodossa rokatun kesätapahtuman isäntä Jouni Jaskari on nyt ilmoittanut iskeneensä hanskat naulaan lopullisesti. Pohjalainen-lehdelle Jaskari kertoi harkinneensa tapahtuman lopettamista jo viime vuonna. Hänen mukaansa Vaasa ei ole kaupunki, jossa yleisötilaisuudet vetävät väkeä.
- Ei kai minun tehtäväni laihialaisena ja Seinäjoella asuvana ole silloin järjestää tilaisuuksia Vaasassa, Jaskari kertoi Pohjalainen-lehdessä.
Rockperry sai alkunsa vuonna 2000 Laihialta. Jo seuraavana vuonna festivaali siirrettiin Vaasan Hietasaareen, joka jäi myös nopeasti pieneksi. Sittemmin festivaali on järjestetty Vaasan Vaskiluodossa. Jaskari antoi lehdessä kovasti kiitosta Vaasan kaupungin hallintojohtajalle tapahtuman järjestelyjen merkittävästä tukemisesta.
Aiemmin Vaasassa on lopetettu myös esimerkiksi Rantarock-festivaali, joka siirtyi kaupunkiin vuonna 1995 Virroilta. Rantarockin lopettamisen takana oli tosin paljon muutakin kuin massiivinen asiakaskato, ja tapahtuman jälkipyykkiä pestiin oikeudessa saakka.
Vaasalainen suosikkiyhtye Klamydia on laulanut jo vuosien ajan siitä kuinka vaasalaisia on vaikea saada mukaan tapahtumiin, konsertteihin ja festivaaleille. Tuoreimpienkin tapahtumien valossa laulun sanat ovat jälleen ajankohtaiset.
- Kun Vaasa jotain järjestää, niin tulee varmasti pettymään. Ei sinne ketään tuu, himassa ne vain istuu. Vaasalaiset on homeperseitä, Klamydia laulaa.
Suomessa lottopotit kasvoivat viime vuonna merkittävästi, mutta samaan aikaan lottoarvonnan hintoja hilattiin vähintään yhtä merkittävästi ylös. Maailmalla suomalaiset lottopotit näyttävät lähinnä kahvirahoilta, sillä monissa muissa maissa jaetaan parhaimmillaan kolminumeroisia miljoonasummia.
» Lue lisää
Kanadalaissyntyinen näyttelijä-malli Laura Vandervoort on yksi kuumimmista Hollywoodin nuorista tähdistä, vaikka varsinainen läpimurto onkin jäänyt vielä tekemättä. Jääkiekkolegenda Fred Sangerin 26-vuotias lapsenlapsi on ehtinyt tähdittää jo useita televisiosarjoja.
» Lue lisää
Poptähti Katy Perryn avioerohuhut saivat taannoin vahvistuksen, kun laulajan aviomies Russell Brand haki avioeroa. Sen jälkeen Perry muun muuassa heitti koomikkomiehensä ulos pariskunnan kuuden miljoonan dollarin ökykartanosta.
» Lue lisää
Suorissa televisiolähetyksissä voi tunnetusti tapahtua lähes mitä tahansa. Viime vuonna verkossa julkaistiin muun muuassa video KEYC Minnesota -televiokanavan uutisankkurista, joka juonsi uutiset takellellen lääketokkurassa.
» Lue lisää
Massiivinen Stand Up Kiertue 2012 käynnistyy tänään. Komediakiertue järjestetään tänä vuonna jo neljättä kertaa. Nyt kiertueella esiintyvät Jacke Björklund, Marko Kämäräinen ja Joni Koivuniemi. Vuosina 2009 – 2011 kiertue on saanut yli 50.000 katsojaa eri puolilla Suomea.
» Lue lisää
Laulajatähti Adele on ollut pitkään tauolla, sillä hänen äänihuulistaan leikattiin taannoin hyvälaatuinen kasvain. Supertähdeksi 21-albumillaan noussut Adele kuvattiin sairaslomansa jälkeen selvästi hoikentuneena.
» Lue lisää
Maailman tunnetuin showpainija, eli wrestling-tähti Terry “Hulk Hogan” Bollea koki taannoin riitaisen avioeron, kun vaimo löysi rinnalleen 19-vuotiaan teinipojan. Eron jälkeen Hogan kertoi harkinneensa itsemurhaa ja kertoi eron maksaneen hänelle yli seitsemän miljoonaa dollaria.
» Lue lisää
Yhdysvaltojen avaruushallinto NASA ja samalla koko ihmiskunta on ollut jo vuosikymmenien ajan kovin kiinnostunut Marsista ja sen olosuhteista mahdollista elämää ajatellen. Ensimmäinen ihmisen lähettämä luotain Spirit laskeutuikin sinne menestyksekkäästi vuonna 2004.
» Lue lisää
Vanhan sanonnan mukaan tekevälle sattuu, mutta tällaiset sanonnat tuskin auttavat siinä tilanteessa, kun ammatinharjoittajalle on sattunut jotain todella noloa. Esimerkiksi silloin, kun mallikaunottarelta on paljastunut molemmat rinnat catwalkilla ammattilaisyleisön edessä.
» Lue lisää
Lapsitähtenä valtavaan suosioon aikoinaan Stand By Me – Viimeinen kesä sekä The Lost Boys -elokuvien tähtenä noussut Corey Feldman on ollut otsikoissa lähinnä negatiivisissa merkeissä. Hän paljasti taannoin joutuneensa pedofiilien uhriksi viihdebisneksen pyörteissä ja lupasi paljastaa aikanaan myös tekijän.
» Lue lisää