Teinipoika pussasi tyttöä – 120 raipaniskua ja kuukausiksi vankilaan

Ohhoh! · Stara.fi

Islamilaisissa maissa harjoitettavaa sharia-lakia on vaadittu useampienkin tahojen toimesta myös Suomeen, mutta tähän mennessä vaatimukset ovat kaikuneet kuuroille korville. Nyt maailmalta on jälleen saatu ajankohtainen esimerkki sharia-lain soveltamisesta käytännössä.

Saudi-Arabiassa nimittäin teinipoika on saanut raskaan tuomion, koska hän suuteli tyttöä Qatifin kaupungissa sijaitsevassa ostoskeskuksessa. Turvakamerat tallensivat tilanteen, jossa poika ja tyttö halasivat ja suutelivat toisiaan. Paikallisen Kabar-lehden mukaan poika pidätettiin välittömästi ja toimitettiin oikeuden eteen.

Poika tuomittiin neljäksi kuukaudeksi vankilaan ja saamaan peräti 120 raipaniskua. Lisäksi tuomioistuin määräsi pojalle kahden vuoden porttikiellon ostoskeskukseen. Tytön kohtalosta lehti ei kertonut mitään. Jotkut teini-ikäiset tuomitut ovat menettäneet henkensä jo alle 80 raipaniskusta.

Viime vuonna Saudi-Arabiassa tuomittiin sharia-lain perusteella taikuuden harjoittamisesta teloitettavaksi libanonilainen televisiotähti, joka oli tarjonnut kotimaassaan ennustajapalvelua televisiokatsojille. Helmikuussa bangladeshiläinen 14-vuotias tyttö kuoli raipaniskuihin, jotka hänelle määrättiin tytön jouduttua serkkunsa raiskaamaksi. Tammikuussa bangladeshiläinen 16-vuotias tyttö sai 101 raipaniskua, koska tuli raiskatuksi ja raskaaksi. Arabiemiraattien Dubaissa puolestaan brittipariskunta tuomittiin viime vuonna kuukaudeksi vankilaan, koska he suutelivat toisiaan ravintolassa.