Poliiseille syytteet: ”Tutkivat anuksia ja hipelöivät sukukalleuksia”

Viihdeuutiset · Neea Jokinen

Maailmalla on uutisoitu kuluneen vuoden aikana jo lukuisista tapauksista, joissa poliisit ovat joutuneet oikeuden eteen seksuaalisesta ahdistelusta syytettynä. Nyt eräät amerikkalaiset poliisimiehet ovat päätyneet otsikoihin epäilyttävien tekojensa vuoksi.

Neljän Milwaukeessa työskentelevän poliisin väitetään suorittaneen laittomia ”strippitarkastuksia” ja ahdistelleen seksuaalisesti lukuisia miehiä kahden viime vuoden aikana. Poliisit joutuivat taannoin viranomaisten syyniin, kun kymmenen miestä teki rikosilmoituksen.

Syytteiden mukaan poliisien teot tapahtuivat vuosina 2010 – 2012. Heidän väitetään muun muassa pysäyttäneen kadulla liikkuneita miehiä ja vaatineen heitä riisumaan vaatteensa. Uhrien mukaan poliisi Michael Vagnini asetti kätensä miesten sukuelimille ja tutki heidän anusaukkojaan. Lisäksi poliisi nosteli uhrien kiveksiä ja kertoi suorittavansa huumetarkastusta.

Erään uhrin mukaan Michael Vagnini nipisti hänen anustaan tarkastuksen yhteydessä. Poliisia syytetään nyt muun muassa seksuaalisesta ahdistelusta, laittoman ruumintarkastuksen suorittamisesta ja virkansa väärinkäytöstä. Myös poliisit Jeffrey Dollhopf, Brian Kozelek ja Jacob Knight saivat syytteitä laittomista ruumiintarkastuksista, The Daily Mail -sivusto uutisoi.