Riidan karu seuraus: Nainen puraisi poikaystävänsä korvan irti

Ohhoh! · Neea Jokinen

Maailmalla on tullut aika ajoin ilmi järkyttäviä tapauksia, joissa naisten on kerrottu joko puraisseen tai leikanneen miehensä sukuelimet irti riidan takia. Esimerkiksi taannoin eräs 44-vuotias perheenäiti tuomittiin vuodeksi vankilaan, koska hän puri miehensä kivekset irti.

Nyt erään amerikkalaisen naisen uutisoidaan käyttäneen purukalustoaan miehensä korvan tuhoamiseen. Floridassa asuva Sarah Wulchak -niminen nainen ajautui aiemmin tässä kuussa rajuun riitaan 53-vuotiaan miesystävänsä Steve Bolinin kanssa. The Smoking Gun -sivuston mukaan mies oli syönyt rauhassa spaghettia kotinsa sisätiloissa, kun hän ajautui riitaan kumppaninsa kanssa.

Viranomaisten mukaan 32-vuotias Sarah Wulchak menetti totaalisesti malttinsa sanaharkan aikana ja alkoi muun muassa lyödä miestä takaapäin. Yhtäkkiä tappelun aikana Steve Bolin tunsi korvassaan pistävää kipua. Pahoinpitelyn jälkeen mies tutki vammojaan ja huomasi, että nainen oli purrut puolet hänen korvastaan irti.

Steve Bolin ei kuitenkaan ottanut heti yhteyttä poliisin. Mies nimittäin pohti 16 tunnin ajan sitä, haluaako hän tehdä tyttöystävänsä väkivaltaisista toimista rikosilmoituksen. Nainen pidätettiin Howard Johnson -motellilla. Poliisien kuulusteluissa hän väitti puraisseensa korvan irti itsepuolustuksen takia. Sarah Wulchakia syytetään nyt muun muassa pahoinpitelystä.