Poliisi kutsuttiin taltuttamaan vihaista pitbullia – tässä suloinen tulos

Viihdeuutiset · Anna Poikkimäki

Koiralla voidaan todeta luonnevika esimerkiksi omistajan kehnon kohtelun takia. Joskus hyökkäilevää koiraa taltuttamaan joudutaan kutsumaan jopa poliisi. Usein tällainen tarina ei pääty koiran kannalta hyvin, vaan eläin saatetaan esimerkiksi viedä lopetettavaksi.

Kuva: Dan Waskiewicz
Kuva: Dan Waskiewicz

Nyt baltimorelaisen poliisin ja vihaisen pitbullin kohtaaminen on kuitenkin ihastuttanut maailmalla. Dan Waskeiwicz kutsuttiin paikalle erästä naapurustoa terrorisoivan koiran takia. Vapaana juoksennellut pitbull-koira herätti kauhua ympäristössä käytöksellään. Kun mies tapasi koiran, muuntui tilanne nopeasti jännittävästä hellyttäväksi. Hän lähetti tarinansa Modified K9 -blogiin, jossa se julkaistiin.

– Seurasin koiraa kujalle tarkkaillakseni sen käytöstä. Rakastan koiria, joten kutsuin sitä luokseni. Koira tuli luokseni häntä koipien välissä läähättäen. Se alkoi nuolla housujani. Annoin sille vettä, kertoi Waskeiwicz Death and Taxes -sivuston mukaan.

Poliisilla ei ollut sydäntä viedä koiraa lopetettavaksi, joten hän otti sen omakseen. Eläintä pidettiin alun perin likaisissa oloissa pihalla, mutta uudessa kodissa se saa parempaa kohtelua.