Keskusta haluaa keskioluen pois kaupoista ja kioskeista: ”Kieltolain jälkeen…”

Viihdeuutiset · Jocka Träskbäck

Viikonloppuna Keskusta-puolue kertoi tulevien vaalien teemoistaan puolueen laivaristeilyllä. Samalla puolue vahvisti mitä se hakee Suomen alkoholipoliittiselta kokonaisuudistukselta. Tulos oli odotettu, eli Keskusta haluaa esimerkiksi 4,7-prosenttiset keskioluet ja siiderit pois vähittäiskauppojen hyllyiltä.

– Kieltolain jälkeen on suomalaisessa alkoholipolitiikassa menty entistä vapaampaan ja alkoholin hinnan osalta edullisempaan suuntaan. Siksi kieltolain aiheuttamaan traumaan vetoaminen nyt, 80 vuotta lain kumoamisen jälkeen, voidaan jo lopettaa. On aika kääntää kurssia, Keskusta toteaa julkaisussaan.

Keskustan ohjelmassa ei pyritä nostamaan alkoholiveron tuottoja laskemalla alkoholiveroa, jolloin Viroon nyt vuosittain päätyvät sadat miljoonat eurot palautuisivat Suomen valtiolle Viron tuonnin vähentyessä ja kotimaisen myynnin piristyessä. Sen sijaan puolue haluaa lisää verotuloja valtiolle palauttamalla keskioluet ja siiderit vain Alkon myyntiin.

– Haluamme rajoittaa päivittäistavarakauppojen, kioskien ja huoltamoiden vähittäismyynnissä myytävien alkoholijuomien enimmäisalkoholirajaa 3,7 prosenttiin. Näin turvattaisiin Alkon monopoliasema, kun entistä suurempi osuus myytävästä alkoholista kulkisi monopolin kautta.

Keskioluena pidetään olutta, jossa on 2,7 – 4,7 tilavuusprosenttia alkoholia. Käytännössä keskiolut tarkoittaa kuitenkin 4,7-prosenttisia oluita. Vielä 1990-luvun alussa Suomessa oli myös ns. kakkosolutta, jonka alkoholiprosentti oli 2,8 – 3,7 prosenttia. Keskusta esittää, että juuri nämä 3,7-prosenttiset kakkosoluet jäisivät kauppoihin ja kioskeihin. Nykyistä 4,7 prosentin rajaa pidetään yleisesti liian alhaisena, sillä monet ulkomaisista oluista ja pienpanimoiden oluista on sitä voimakkaampia.