Outkast tähdittää elokuvaa

Viihdeuutiset · Stara.fi

Suureen suosioon parin viime vuoden aikana noussut hiphop-yhtye Outkast nähdään piakkoin myös valkokankaalla. Bändin jäsenten ensimmäisen elokuvan My Life In Idlewild kuvaukset on juuri saatu päätökseen.

Elokuva kertoo Yhdysvaltojen eteläosien kieltoajasta. Big Boi näyttelee gansteria, joka yrittää vallata alueita pianisti-parivaljakkonsa kanssa. Pianistia esittää Andrew 3000. Kaksikon lisäksi elokuvassa nähdään myös Ving Rhames, Paula Jai Parker, Terrence Howard ja Malinda Williams.

Luonnollisesti elokuvassa ja sen soundtrackilla tullaan kuulemaan runsaasti Outkastin uutta musiikkia. Yhtyeen seuraava levy saapuu kauppoihin suunnilleen elokuvan ensi-illan aikoihin.