Britney Spears kauppojen inhotuin

Viihdeuutiset · Stara.fi

Poptähti Britney Spears on noussut hieman kyseenalaisen listan kärkisijalle. Brittitutkimus tutki vähittäiskauppojen myyjien musiikkimakua, ja Britney osoittautui kaupoissa inhotuimmaksi artistiksi.

Retailchoice.com -palvelun tekemän tutkimuksen mukaan Britneyn koko levy on soinut useissa kaupoissa jopa 20 kertaa viikon aikana.

Puolet myyjistä kertoi, että joskus myös asiakkaat valittavat huonosta musiikista kaupassa. Joulu osoittautui odotetusti vuoden raskaimmaksi ajaksi mitä tulee taustamusiikkiin. Myös Suomessa joululaulut alkavat joskus soimaan jo marraskuun lopussa, lähes kuukausi ennen joulua.

– Musiikki on tärkeä osa ostoprosessia. Se voi vaikuttaa positiivisesti niin asiakkaaseen kuin henkilökuntaankin. Samojen levyjen liiallinen soittaminen ei ole kuitenkaan hyväksi, kertoi Retailchoice.comin Greg Baines.

Hän toivoi myös, että kaupan johtoporras suunnittelisi yhdessä henkilökunnan kanssa soittolistan, joka ärsyttäisi mahdollisimman vähän. Inhotuimpien artistien top 10-lista oli seuraava:

1. Britney Spears



2. Usher



3. Kylie Minogue



4. 50 Cent



5. Robbie Williams



6. Akon



7. Beyonce



8. Blue



9. Justin Timberlake



10. Michael Jackson