Madonna aikoi jättää miehensä

Viihdeuutiset · Stara.fi

Poptähti Madonna on kertonut menneensä miehensä Guy Ritchien kanssa naimisiin vääristä syistä, mutta huomanneensa onnekseen myöhemmin, että tämä on myös upea aviomies. Madonna nai Ritchien vuonna 2000. Perheeseen kuuluu nykyisin myös kaksi lasta.

– Ryntäsin avioliittoon, koska Guy oli lahjakas, fiksu, seksikäs, komea ja hän sai minut nauramaan. Millään noista ominaisuuksista ei kuitenkaan ole enää suurta merkitystä kun pari on elänyt yhdessä viisi vuotta, kasvattaa lapsia, hoitaa perhettä, perheen aikatauluja ja raha-asioita, Madonna kertoi.

Madonna paljasti harkinneensa jopa avioeroa, kun hän huomasi, ettei Ritchie täytäkään hänen asettamiaan aviomiehen kriteerejä.

– Menin naimisiin vääristä syistä. Mieheni ei täyttänytkään odotuksiani ja halusin lopettaa koko jutun, Madonna paljasti.

Sittemmin avioliiton kestäessä Madonna on löytänyt miehestään sellaisia ominaisuuksia, jotka ovat yhteiselossa paljon tärkeämpiä kuin aiemmin mainitut. Nykyisin Madonna kiittää jumalaansa siitä, että valitsi juuri Ritchien aviomiehekseen.