München

Elokuvat · Stara.fi

Maineikkaan elokuvaohjaaja Steven Spielbergin tuorein työ on München, joka kertoo tositarinan vuoden 1972 Olympialaisten verisestä panttivankidraamasta, jota seuranneessa pelastusoperaatiossa 11 israelilaista urheilijaa sai surmansa.

München keskittyy lähinnä Olympialaisten jälkeisiin tapahtumiin, joissa Israel päätti kostaa maanmiestensä surmat salamurhaamalla palestiinalaisia terroristeja. Salainen agenttiryhmä saa käskyn tappaa 11 palestiinalaista, jotka ovat olleet vastuussa iskuista Israelia ja sen kansaa vastaan.

Elokuva perustuu siis pääpiirteittäin tositapahtumiin, vaikka tarinan todenperäisyyden ovat sittemmin kyseenalaistaneet sekä palestiinalaiset että israelilaiset. Toisaalta moiset syytökset vahvistavat elokuvan todenperäisyyttä.

Leffa alkaa räväkästi vuoden 1972 tragedian lyhyellä kertauksella, jonka jälkeen alkaa hidastempoinen salamurhien sarja. Eric Bana näyttelee agenttiryhmän johtajaa, ja onnistuu siinä mukavasti. Ryhmään kuuluva Daniel Craig, siis uusi James Bond, ei sytytä heikolla karismallaan.

Elokuva on perinteinen agenttileffa sillä erotuksella, että tarina perustuu tositapahtumiin. Actionleffaksi se on kuitenkin aivan liian hidastempoinen ja suorastaan pitkäveteinen. Eloa tuovat vai pari flashbackia Olympialaisten tapahtumista, mutta ne eivät riitä herättämään nuokkuvaa katsojaa.

Ohjaus on suurin piirtein sujuvaa, mutta München ei todellakaan kuulu Steven Spielbergin parhaimpiin tuotoksiin, vaikka joutuisikin myöhemmin Oscar-sateeseen. Kriitikot kuolaavat leffan ”antia” varmasti vielä pitkään, mutta peruskatsoja voi käyttää kolme tuntia paremminkin.

Kohtauksissa sisätiloissa leijailee useimmiten erittäin sankka savu, joka on ohjaajan valitsema tyyliseikka, mutta tuntuu hieman turhan irralliselta ja luonnottomalta. Kohderyhmässä 50+ leffa lienee jonkinlainen hitti, mutta nuorempien ei kannata vaivautua teatteriin saakka historiantunnin takia.

Genre: Jännitys/draama (K15)
Ohjaaja: Steven Spielberg
Pääosissa: Eric Bana, Daniel Craig, Geoffrey Rush, Mathieu Kassovitz, Hanns Zischler, Ciarán Hinds
Kesto: 2h 47min
Ensi-ilta: 10.2.2006

Pisteet 3/5

Uusimmat