Outkast vaikeuksiin viinanjuonnista?

Viihdeuutiset · Stara.fi

Amerikkalainen hiphop-duo Outkast on ensimmäinen yhtye, joka on julkaissut albuminsa maailmanpyörässä. Yhtyeen uusi Idlewild -albumi julkaistiin keskiviikkona Lontoon kuuluisassa London Eye -maailmanpyörässä. Tapahtuman aikana yhtyeen levyä soitettiin samanaikaisesti kaikissa maailmanpyörän 28 matkustamossa.

London Eyestä yhtye siirtyi joukkioineen jatkamaan juhlia 61-jalkaiselle huvijahdille, missä levynjulkaisu jatkuikin kosteissa merkeissä. Jopa niin kosteissa, että yhtyeen jäsenille voi yhdysvaltalaislähteiden mukaan tulla mahdollisesti kotimaassaan seuraamuksia. Andre 3000 ja Big Boi nauttivat nimittäin aluksella Absintti-alkoholijuomaa, joka on kiellettyä useissa maissa, kuten esimerkiksi Yhdysvalloissa.

Vuodesta 1912 saakka Yhdysvalloissa kielletty vihreä yrttijuoma on tunnettua sen ”oudoista” vaikutuksista, ja aiheesta on kirjoitettu jopa kirjoja. Kyseisen juoman tiedetään innoittaneen 1800-luvulla taiteilijoita ja keksijöitä mitä erikoisempiin suorituksiin. Kerrotaan jopa, että Vincent van Gogh leikkasi palan vasemmasta korvastaan nautittuaan Absinttiä.

Big Boi otti tarjolla ollutta vahvaa juomaa oikein olan takaa.

– Tämä tavara on laitonta kotimaassa, joten en voi juoda sitä kylliksi, hän totesi FemaleFirst -julkaisun mukaan.

Juuri julkaistua Idlewild -albumia seuraa syyskuussa myös samanniminen elokuva, joka sijoittuu 1930-luvun Amerikkaan.