Laillisia musiikkivideoita YouTubeen

Viihdeuutiset · Stara.fi

Yhdeksi maailman suosituimmista medioista nopeasti kasvanut YouTube -verkkopalvelu ilmoitti taannoin haluavansa kerätä kaikki maailman musiikkivideot palveluunsa. Nyt ollaan taas lähempänä tuota tavoitetta, kun yritys on tehnyt sopimuksen videoiden esittämisestä Warner Music Groupin kanssa.

Jatkossa YouTubessa voi siis katsella täysin laillisesti esimerkiksi Madonnan musiikkivideoita. Reutersin mukaan palvelussa julkaistaan videoiden lisäksi myös artisteihin liittyvää muuta videomateriaalia, IT-Viikko uutisoi eilen. Palvelu rahoitetaan videoiden mukana näytettävillä mainoksilla.

Samaan aikaan YouTube käy kiistaa tekijänoikeuksista Universal Musicin kanssa. Levy-yhtiön johtaja Doug Morris ilmoitti uskovansa, että YouTube ja MySpace rikkovat molemmat tekijänoikeuksia. Vielä ei ole tietoa nostaako Universal oikeusjuttuja verkkopalveluja vastaan. YouTuben toimintavatasta johtuen Universalin tulee harkita oikeusjuttuaan tarkkaan, sillä voitto on kaikkea muuta kuin varma.