Madonna adoptoimassa kaksoset?

Viihdeuutiset · Stara.fi

Äskettäin erittäin menestyksekkään maailmankiertueensa Tokioon päättänyt poptähti Madonna ja hänen aviomiehensä Guy Ritchie harkitsevat kaksosten adoptoimista, tuorein People -lehti uutisoi. Madde ja Guy ovat lehden mukaan matkustamassa ensi kuussa Afrikkaan tutustumaan paikalliseen orpokotiin ja he ovat jo tavanneet adoptiolakimiehiä asian tiimoilta.

Madonnan ja Guyn kerrotaan päättäneen adoptiosta, koska perheenlisäys vahvistaisi heidän avioliittoaan.

– Madonna ja Guy suunnittelivat alunperin vain yhden lapsen adoptoimista. He muuttivat kuitenkin mielensä, kun heille kerrottiin, että on ilkeää rikkoa perheitä. He päättivät adoptoida tarvittaessa joko sisarukset tai kaksoset, lähde kertoi.

– He haluavat lasten olevan niin nuoria kuin mahdollista, mutta ovat valmistautuneet ottamaan jopa neljävuotiaat lapset. He ovat valmiit ottamaan myös lapsen, jolla on aivan erityisiä tarpeita, jotta tämän ei tarvitsisi varttua orpokodissa.