Shakira rakennuttaa taidekoulun

Viihdeuutiset · Stara.fi

Latinotähti Shakira haluaa kotikaupunkiinsa Kolombian Barranquillaan taiteisiin keskittyvän koulun. Koska kaupungilla ei ole varoja rakentaa uutta koulua, Shakira on päättänyt kantaa kortensa kekoon järjestämällä hyväntekeväisyyskonsertin, jonka tulot hän lahjoittaa koulun rakentamiseen.

Marraskuun 15. päivänä järjestettävä konsertti kerää rahoja projektille, jonka päämääränä on saada köyhälle La Playan asuinalueelle uudet tilat noin 1.800 lapsen kouluttamiseen. Koulu on tarkoitettu lapsille, jotka ovat menettäneet kotinsa maan sisällissodan tiimellyksessä.

Nyt tuo konsertti on liitetty osaksi Shakiran Oral Fixation -maailmankiertuetta ja siihen menevät varat ohjataan kohteeseen Shakiran oman säätiön, Pies Descalzosin kautta. Säätiön nimi tarkoittaa suomeksi paljaita jalkoja. Uuden koulun rakentamiseen tarvitaan hieman vajaa miljoona dollaria.

– Perustin oman säätiön heti kun aloin saamaan menestystä. Nyt toiminta kasvaa nopeasti ja alan näkemään myös tuloksia. Tämä on minulle yhtä tärkeää kuin musiikkiurani, Shakira kertoi taannoin People -lehdelle.