Madonnan adoptio viedään oikeuteen

Viihdeuutiset · Stara.fi

Poptähti Madonnan adoptiohaaveet saavat mutkan toisensa jälkeen. Kaiken piti olla jo kunnossa, kunnes vasta lentokoneessa selvisi, ettei David Banda -niminen poika voi seurata tulevaa äitiään uuteen kotiin. Madonna ei kuitenkaan jäänyt yksivuotiaan Davidin luo, vaan jätti hänet Afrikkaan odottamaan asian selviämistä.

David poistui lopulta eilen maasta yksityiskoneella kohti Britanniaa. Nyt adoptio on saanut uuden käänteen, kun Malawin lastensuojelujärjestö on päättänyt viedä Madonnan adoption oikeuteen laittomana. Malawin lain mukaan ulkomaalaiset eivät voi adoptoida lapsia maasta, CNN uutisoi eilen.

Malawin lastensuojelujärjestö totesi, ettei lapsia voi myydä kuin muuta omaisuutta. Järjestön mukaan Madonnan kuuluisuus ja mittava rahalahjoitus ovat voidellut maan viranomaisia myöntämään erikoisluvan adoptioon. Madonna lahjoitti viime viikolla kolme miljoonaa dollaria malawilaisten HIV-sairaiden lasten auttamiseksi.

– Kärjistetysti nämä rikkaat ja ylimieliset amerikkalaiset ostavat lapsia. Tämä ei ole sitä mistä maiden välisissä adoptioissa on kysymys, Britannian adoptiojärjestön johtaja Thomas Atwood totesi ABC Newsille.

Pikavauhtia adoptioluvan saanut Madonna elää siis parhaillaan vaikeita aikoja, kun hänen adoptiotaan vastustetaan nyt useilla tahoilla, myös Britanniassa.