Madonna antaa poikansa päättää asuinpaikkansa

Viihdeuutiset · Stara.fi

Tiukkaa kritiikkiä adoptionsa takia saanut poptähti Madonna on kertonut vievänsä adoptoidun David -poikansa takaisin tämän kotimaahan Malawiin, kun poika täyttää 18-vuotta.

Poika saa silloin itse päättää palaako hän kotimaahansa ja kotikyläänsä, vai jatkaako hän elämistä uuden perheensä kanssa Englannissa, Madonnan tiedottaja kertoi medioille. Hänen mukaansa poika saa ”tietenkin” päättää itse asuinpaikkansa. Tällä lausumalla Madonna pyrkii rauhoittamaan tilannetta, joka on johtamassa jopa oikeustoimiin.

Pojan biologinen isä Yohane Banda väitti viime viikolla, että häntä harhautettiin adoptiossa. Isä luuli Madonnan tarjoavan pojalle uuden kodin vain siihen saakka, kunnes tämä on aikuistunut ja käynyt koulunsa. Malawilaisten lastensuojelujärjestöjen mukaan Madonna osti pojan itselleen lahjoittamalla ensin suuren summan orpokodeille, minkä väitetään nopeuttaneen adoptiolupaa huomattavasti.