American Idolin tuomari sekoili juovuksissa televisiossa. Katso video!

Viihdeuutiset · Stara.fi

Maailman suosituimman Idols-formaatin ohjelman, American Idolin, tuomari Paula Abdul on aiheuttanut ihmetystä esiintymällä suorassa televisiolähetyksessä silminnähden humalassa. Q13 Fox -televisiokanavan aamulähetyksessä esiintynyt Abdul lienee kunnostaan päätellen juhlinut läpi yön.

Liikuttuneessa tilassa ollut entinen poptähti kutsuttiin ohjelmaan kommentoimaan ohjelman toisen tuomarin Simon Cowellin rankkaa kritiikkiä ohjelmassa nähtyjen laulajien tasosta. Cowell kertoi aiemmin USA Today -lehdelle, että eräässä koelaulussa nähtiin heikoimmat laulajat, joita hän oli eläessään nähnyt.

Paula Abdul ei alkanut pienessä maistissa esimiehensä sanoja kiistämään, vaan totesi olevansa samaa mieltä. Laulajien tiukka kommentointi ja mediajulkisuus on tietenkin osa ohjelman markkinointia samaan tapaan kuin Suomessakin. Nyt median suurin mielenkiinto on kuitenkin kohdistunut ohjelman sijaan Abduliin, joka näytti olevan yhä mukavassa humalatilassa, vaikka kyseessä oli aamutelevision lähetys.

Puheissaan takelteleva Paula ei pystynyt pitämään itseään kuosissa ja heilui ruudussa kuin heinämies. Lisäksi hänen kätensä heiluivat pitkin ruutua ja silmät tapittivat sinne tänne. American Idol -ohjelman kuudes tuotantokausi alkaa Yhdysvalloissa 16. tammikuuta.

Katso kyseinen aamutelevision video YouTubesta tai tuosta artikkelin alta.