Emma Watson jatkaa sittenkin Harry Potter -leffoissa

Viihdeuutiset · Stara.fi

Harry Potter -elokuvien ystävät voivat huokaista helpotuksesta, sillä elokuvayhtiö Warner Bros. on vahvistanut, että näyttelijä Emma Watson on mukana myös tulevissa Harry Potter -elokuvissa. Hermionen roolia näyttelevä Watson viivytteli sopimuksensa allekirjoittamissa pitkään, ja viime viikolla hänen epäiltiin jo jättävän Potter-elokuvat kokonaan.

Huhuja vahvisti Emman toteamus siitä, että hän haluaa seuraavaksi kokeilla muita rooleja. Aiemmin hänelle tarjottiin kaksi miljoonaa puntaa jokaisesta elokuvasta, mutta elokuvayhtiö on voinut nostaa palkkiota saadakseen Potter-faneille tutuksi tulleen tähden mukaan myös seuraaviin elokuviiin.

– Daniel Radcliffe, Rupert Grint ja Emma Watson nähdään tutuissa rooleissaan Harry Potterina, Ron Weasleynä ja Hermione Grangerina. Olemme ylpeitä ja innoissamme siitä, että Daniel, Rupert ja Emma ovat päättäneet olla mukana myös viimeisissä kahdessa elokuvassa, yhtiön tuotantopäällikkö Jeff Robinov vahvisti tiedotteessaan.

Seuraava elokuva, Harry Potter ja puoliverinen prinssi, saa ensi-iltansa vuonna 2008. Tarkempaa ensi-iltapäivää ei ole vielä julkistettu.