The Ark: Bailaamme Helsingissä viikon!

Euroviisut · Stara.fi

Euroviisujen ennakkosuosikiksi useissa yhteyksissä nostettu ruotsalaisyhtye The Ark viihdytti äsken kansainvälistä mediaa lehditötilaisuudessaan Helsingissä.

Yhtye ei luonnollisestikaan ottanut itse kantaa mahdolliseen voittoonsa, vaan totesi diplomaattisesti juhlivansa joka tapauksessa kovasti. Yhtyeen juhliminen Helsingissä alkoi jo sunnuntaina, ja yhtye lupasi jatkaa juhlintaa pääkaupungissa ensi sunnuntaihin saakka.

Yhtyeen keulahahmo Ola Salo on aiemmin kertonut olevansa karjalanpiirakoiden ystävä, ja suomalainen viisuyhteisö lahjoittikin lehdistötilaisuudessa hänelle aimo annoksen aitoja suomalaisia karjalanpiirakoita. Tämän johdosta Ola intoutui jakamaan ruoanlaitto-ohjeita ennen varsinaiseen asiaan pääsyä.