Keira Knightley: Haluaisin rinnat!

Viihdeuutiset · Stara.fi

Langanlaihasta olemuksestaan kritiikkiä viime aikoina saanut brittinäytteliä Keira Knightley on myöntänyt haluavansa hieman täyteläisempää olemusta.

Julkisuudessa on usein epäilty, että Keira kärsisi syömishäiriöistä. Nyt Pirates Of The Caribbean -elokuvan tähti on kuitenkin itse katkaissut näitä huhuilta siipiä toteamalla, että haluaisi olla pyöreämpi ”oikeista paikoista”.

– Olisi ihanaa, jos minulla olisi rinnat! Haluaisin, että minulla olisi Monica Beluccin vartalo, mutta en koskaan tule saamaan sellaista. Olen luonnollisesti sellainen kuin olen, Keira totesi maanantaina GMTV -aamuohjelman haastattelussa Britanniassa.

Samassa haastattelussa Keira totesi, ettei voisi turvautua kauneusleikkaukseen saadakseen unelmavartalon. Moinen on hänen mielestään aivan liian pelottavaa. Ahkerana kuntoilijana tunnettu Knightley ei suostu myöskään laiskistumaan siksi, että saisi enemmän muotoja.

– Pidän siitä, että vartaloni on treenattu, sillä haluan juoksennella ja tehdä kaikenlaista. Olisi hienoa, jos näkisimme mediassa kaikenlaisia naisia; eri ikäisiä ja erilaisia vartaloita, Keira toivoi.

Keira on usein aiemminkin todennut, ettei hänellä ole varsinaisia rintoja. Taannoin hän raivostui, kun hänen rintojaan oli suurennettu digitaalisesti Kuningar Arthur -elokuvan mainokseen.

Uusimmat