Nemo : Seuratkaa johtajaa

Singlet · Stara.fi

Pohjalaisviisikko Nemo julkaisi eilen, 30. toukokuuta, toisen albuminsa Oravanpyörä. Ennen julkaisua levyltä on lohkaistiin singlenä kappale Seuraa johtajaa.

Kappaleen kertosäkeen melodia on keskinkertaisen toimiva, mutta ei oikein onnistu jäämään mieleen useammankaan kuuntelukerran jälkeen. Isoa hittiä tästä ei siis ole tulossa, mutta varsinkin soundeiltaan ja meiningiltään kappale toimii varsin mukavasti.

Laulaja Juha Reinin laulusoundi on rauhallisissa suvantokohdissa mukavan käheä, mutta tiukemman paahtamisen aikana se kasvaa tarpeen mukaan, vaikka ei kovin voimakas ja karismaattinen olekaan. Joka tapauksessa Nemon Seuratkaa johtajaa on laadukasta kotimaista rockia. Lopullinen hittikoukku kuitenkin vielä puuttuu.

Pisteet 3/5

Uusimmat