Blank & Jones rauhoittuivat kesäksi

Viihdeuutiset · Stara.fi

Konemusiikin kärkiniminä tunnetuksi tullut saksalainen parivaljakko Blank & Jones on ottanut askeleen rauhallisempaan suuntaan julkaisemalla kuuden levyn verran tyylikästä easy listening -musiikkia.

Yhtyeen kolmella Relax -tuplalevyllä kuullaan myös yhtyeen omia tuttuja kappaleita uusina sovituksina. Lisäksi mukana on covereita ja vierailijoita, kuten Pet Shop Boys, Sarah McLachlan ja Elles. Kevyen chill out -taustamusiikin lisäksi kakkoslevyillä kuullaan myös hieman tiukempaa houseosastoa ja remixejä esimerkiksi Chicanelta ja Saints & Sinnersiltä.

Pieter Blank ja Jaspa Jones (René Runge) ovat yhdessä tuottajansa Andy Kaufholdin kanssa nousseet trancemaailman kärkinimien joukkoon julkaisemalla vuonna 1997 alkaneella urallaan jo seitsemän albumia. Blank & Jones nähdään lähiaikoina Staran haastattelussa.