Rollaritähden elämäkerrasta miljoonakorvaus

Viihdeuutiset · Stara.fi

Äskettäin Pirates Of The Caribbean -elokuvan sivuosassa nähty ja Rolling Stones -yhtyeestä tuttu rokkitähti Keith Richards tekee sievoisen summan elämäkerrallaan. Hän on nimittäin myymässä julkaisuoikeudet tarinaansa noin 5 miljoonalla eurolla.

Summa voi tuosta vielä kohota, sillä oikeudet huutokaupataan New Yorkissa. Asiasta uutisoineen Daily Mail -lehden mukaan oikeuksien veikataan nousevan jopa 5 miljoonaan euroon. Kauppahinta koskee vain englanninkielisiä julkaisuoikeuksia, ja muiden kielien osalta tulossa on arviolta puolitoista miljoonaa lisää. Tällä hetkellä oikeuksista kilvoittelee ainakin kaksi kustantajaa.

Lehden mukaan Richards työstää parhaillaan omaelämäkertaansa yhdessä kirjailija James Foxin kanssa. Legendaarinen rocktähti on viettänyt monet vuodet huumehuuruista elämää, mutta hänen itsensä mukaan muisti pelaa hyvin myös noilta vuosilta.