Tay Zondayn Chocolate Rain on uusin YouTube-hitti!

Viihdeuutiset · Stara.fi

Huhtikuussa YouTube -sivustolle ladattu vajaan viiden minuutin videopätkä on tehnyt esittäjästään uuden musiikkitähden. Tay Zonday -niminen opiskelijapoika laulaa videolla kappaleen Chocolate Rain, josta on nopeasti tullut hitti Yhdysvalloissa.

Video on tähän mennessä katsottu jo yli 4,3 miljoonaa kertaa, ja nyt menestys on laajentunut myös verkon ulkopuolelle. Tay Zonday vieraili nimittäin CNN-kanavalla Jimmy Kimmel Live -ohjelmassa esittämässä hittikappaleensa. Marionettinuken näköinen nuori mies esiintyi ohjelmassa julkisesti vasta toista kertaa elämässään.

– Sitä vain laittaa jotain tyhmää YouTubeen ja sitten se saa kovasti huomiota, Tay Zonday naureskeli haastattelussa.

Erittäin tumman ja voimakkaan äänen omaava Tay Zonday laulaa kappaleessaan lähinnä puuta heinää, mikä aiheutti iäkkäässä studioyleisössä mielenkiintoisia reaktioita. Katso televisioesiintyminen tästä.

Kappaleesta on jo nyt tehty lukuisia uusia versioita, kuten esimerkiksi Darth Vader -remix. Lisäksi esimerkiksi Green Day -yhtyeen rumpali Tre Cool on tehnyt kappaleesta oman versionsa. Katso alkuperäinen Chocolate Rain -video artikkelin alta tai tästä!