Lost-sarja kahtia Hollywood-lakon takia

Viihdeuutiset · Stara.fi

Hollywoodissa yhä jatkuva käsikirjoittajien lakko aiheuttaa ongelmia lukuisille televisiosarjoille. Äskettäin ilmoitettiin, että Americal Idol ja 24-sarjat alkavat Yhdysvalloissa aikaisintaan tammikuussa. Ongelmissa on nyt myös suosikkisarja Lost.

Neljännen tuotantokauden Lost-jaksoista on kuvattu nyt kahdeksan osaa, jotka saadaan siis valmiiksi aikataulun mukaisesti. Sarjan tuottava ABC on nyt päättänyt jakaa tuotantokauden kahteen osaan. Ensin katsojille esitetään helmikuusta alkaen kahdeksan valmista osaa, joiden jälkeen sarja menee uudelleen tauolle. Loput tuotantokauden jaksoista esitetään, kun ne saadaan valmiiksi lakon loppumisen jälkeen.

Ohjelman tuotantotiimin Damon Lindelof kertoi E! Onlinelle, että puolikkaan tuotantokauden viimeinen osa jättää ilmaan kysymyksiä, jotka ratkeavat vasta lakon jälkeen. Yhteensä tuotantokauteen on kaavailtu kuuluvan 16 jaksoa, joten nyt kausi katkeaa keskeltä. Lindelofin mukaan sarjan juoneen joudutaan kuitenkin tekemään lakon takia muutoksia.

Lakkolaiset ovat ilmoittaneet olevansa valmiita jatkamaan lakkoaan pitkälle ensi vuoteen saakka.