Jay-Z:n ökyklubia ei saa avata

Viihdeuutiset · Stara.fi

Hiphop-tähti Jay-Z oli avaamassa uutta hulppeaa 40/40 -klubiaan Las Vegasiin uudenvuodenaattona. Nyt tähti on kuitenkin saanut kokea kovan takaiskun, kun klubi ei täyttänyt viranomaisten vaatimuksia.

Def Jam -levy-yhtiön toimitusjohtajan tehtävät vuodenvaihteessa jättävä artisti on laajentamassa bisneksiään myös Las Vegasin yöelämään, mutta terveystarkastaja ei antanut vielä lupaa avata ravintolaa. Näin ollen uudeksivuodeksi kaavaillut avajaiset ovat vaakalaudalla, Access Hollywood kertoo.

Yksityisen ökyklubin pitäisi hankkia tavalla tai toisella useita viranomaisten lupapapereita, mikäli paikka halutaan avata maanantai-iltana. Paikallisten mukaan niiden hankkimiseen ajoissa tarvittaisiin vähintäänkin ihme. Nyt näyttääkin siltä, että Jay-Z, oikealta nimeltään Shawn Carter, joutuu palauttamaan lippurahat asiakkailleen.