Mila Kunis kuumissa kuvissa

Viihdeuutiset · Stara.fi

Suomessa lähinnä 70’s Show -televisiosarjasta tutuksi tullut näyttelijätär Mila Kunis on nähty jo pariin otteeseen poseeraamassa näyttävissä kuvissa lehtien palstoilla. Seuraavaksi hänet nähdään GQ-lehden sivuilla.

Kuva-artikkeli liittyy hänen uuteen Forgetting Sarah Marshall -nimiseen komediaelokuvaan, joka sai ensi-iltansa Yhdysvalloissa perjantaina. Mila Kunis nähdään elokuvassa Rachel Jansenin roolissa. Euroopassa elokuva nähdään 23. huhtikuuta.

Katso Mila Kunisin kuvat tästä!

Ukrainassa syntynyt Mila Kunis on nähty 70’s Show -sarjan lisäksi pääasiassa pienen budjetin elokuvissa. Hän tähdittää pian myös suomalaiseen Max Payne -peliin pohjautuvaa elokuvaa, jota kuvataan parhaillaan. Milan lisäksi elokuvassa nähdään muiden muassa Mark Wahlberg ja Ludacris. Elokuva saa ensi-iltansa 17. lokakuuta 2008.

Uusimmat